Simo Karhu, Aluemyyjä, LVI-ala

Simo Karhu valmistui lvi-asentajaksi Joensuusta Pohjois-Karjalan ammattiopistosta vuonna 2011. Hän jatkoi sen jälkeen opintojaan Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja valmistui lvi-insinööriksi vuonna 2016. Tutustu Simon uratarinaan tämän videon kautta.

Lue lisää

Juha Tuomainen, Tuotannon työnjohtaja Finelcomp Oy

Yo-autonkuljettajaksi ja yhdistelmäajoneuvokuljettajaksi valmistunut Juhani Tuomainen on päätynyt urallaan Finelcompin tuotannon työnjohtajaksi. Tällä videolla Juha kertoo urastaan, tämän hetken työtehtävistään sekä siitä miten ahkerasta työn tekemisestä lopulta palkitaan esim. paremmilla työtehtävillä.

Lue lisää

Tanja Sormunen, lavasterakentaja

Lavasterakentajaksi valmistunut Tanja Sormunen työskentelee nykyään Helsingin kaupunginteatterissa. Hän kertoo videolla mm. portfolion tärkeydestä ja kannustaa menemään välillä myös sinne mukavuusalueen ulkopuolelle. Kannattaa kokeilla kaikkea!

Lue lisää

Elokuvakomissaari Niina Myller kertoo verkostoitumisen tärkeydestä

Media-assistentiksi ja medianomiksi kouluttautunut Niina Myller työskentelee Joensuun seudun kehittämisyhtiö Josekissa elokuvakomissaarina. Niina kertoo videolla mm. työstään sekä mielestään tärkeistä työntekijän ominaisuuksista, joilla pärjää työelämässä paremmin. ”Jos jokin asia pelottaa, se pitää tehdä”. Videon on tuottanut Riverian Ura- ja työelämäpalvelut syksyllä 2017. http://ammattiura.fi

Lue lisää

Jarkko Putro, myyjä, osastovastaava Power Joensuu

Jarkko Putro opiskeli lukion jälkeen kahdessa vuodessa liiketalouden merkonomiksi ja sai heti valmistuttuaan työpaikan elektroniikkayritys Power Joensuusta. Tällä videolla Jarkko kertoo omista intresseistään hakeutua koulutukseen, opiskelusta sekä myyjän ammatista. Tuotanto: Tuomas Partanen / AmoJp 2017 Music: Scott Holmes (CC 4.0.)

Lue lisää

Ville Pussinen, kokki, media-assistentti ja yrittäjä

Opiskelijamme Ville Pussinen valmistui vuosi sitten meiltä kokiksi. Hän halusi vielä täydentää opintojaan ja valmistuu tänä keväänä myös tarjoilijaksi. Kävimme haastattelemassa Villeä, joka aloittaa nyt keväällä kesäkahvilayrittäjänä Outokummussa. Tuotanto: Tuomas Partanen / Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu palvelut 2016

Lue lisää